Minä koen ilmastoahdistusta. Kun jouluna ei olekaan lunta, mutta juhannuksena
on vuosikymmenen pahin lumipyry. Kun luen uutisista kuinka laji toisensa
jälkeen alkaa kuolla sukupuuttoon ja kuinka talvisin ei paista aurinko kuten
ennen.

Samalla en kuitenkaan itse ole täydellinen malliesimerkki ilmastoystävällisestä ja
vastuuntuntoisesta nuoresta. Huomaan usein turhautuvani niin itseeni, kuin
muihin aiheesta puhuttaessa. En ymmärrä, miksi tuttavani ostaa itselleen joka
kevät uuden parin kenkiä, mutta samalla huomaan hankkivani itselleni
ei-ehkä-niin-tarpeellisia tavaroita. Syytän itseäni ja muita.

Ilmastoahdistusta ei kuitenkaan helpota keskinäinen syyttely vaan aito
kuunteleminen ja myötätunto niin itseään, kuin muita kohtaan. Asioista
puhuminen ja avoin keskustelu voivat avata suuriakin lukkoja. Ahdistus helpottaa,
kun tuntee tulleensa ymmärretyksi ja kuulluksi.

Sana kohtuus tuo meille kaikille varmasti mieleen monenlaisia asioita; alkoholin
kohtuukäyttö, kohtuullinen rangaistus, äärimmäisyyksien välttäminen, kultainen
keskitie. Kohtuus on aina monitulkintaista. Sen merkitys riippuu ihmisestä ja
ympäristöstä. Sanoisin silti, että kohtuus sopii hyvin myös avainsanaksi
ilmastoahdistuksen kanssa pärjäämiseen. Sen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa
asioiden katsomista läpi sormien.

Kohtuullinen ihminen pyrkii suhtautumaan asioihin rauhallisesti.
Kohtuullinen ihminen on tiedostava kuluttaja.
Kohtuun ihminen ymmärtää vastuunsa ja valintojensa seuraukset.

On kuitenkin riski, että kohtuullisuutta alkaa tavoitella liian kovasti, jolloin se
alkaakin olla kohtuutonta. Ironista kyllä, silloin pitäisi suhtautua näihin
pyrkimyksiin kohtuudella. Pian koko sana alkaa menettää merkityksensä,
muuttuen inhottavaksi hokemaksi.

Joka tapauksessa, kohtuus kaikessa lienee hyvä vinkki ilmastoahdistuksesta ja
kaamoksesta selviämiseen. Muista kohdella itseäsi ja ympärilläsi olevia lempeästi
ja rakastavasti. Itsensä ahtaalle ajaminen on turhaa. Sanoisinko, että jopa
kohtuutonta.

Elli Jokitulppo / TAO