LYYn edustajistovaaleissa 76 ehdokasta

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan keskusvaalilautakunta on kokouksessaan 5. lokakuuta hyväksynyt kuuden (6) valitsijayhdistyksen ehdokasluettelot, joissa on yhteensä 76 ehdokasta. Ehdokkaita näihin vaaleihin ovat asettaneet TAO-lista, Neliapila, Kokoomus, Vihertävät, Artikla ja YTK:n Superlista.  ”Hienoa, että edustajistovaaleissa on jälleen kerran ehdolla niin ainejärjestötaustaisia kuin poliittisia ryhmiä. Edustajiston tehtävä on edustaa koko ylioppilaskuntaa, joten on tärkeää, että myös ehdokasasettelu mahdollistaa äänestäjille tilaisuuden valita erilaisten painotusten väliltä,” keskusvaalilautakunnan … Lue lisää

LYY esittää Katariina Henttosta ja Elina Kuulaa Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen vuodelle 2022

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan (LYY) edustajisto on kokouksessaan 15.9. päättänyt esittää LYYn edustajiston puheenjohtajaa Katariina Henttosta sekä LYYn hallituksen puheenjohtajaa Elina Kuulaa Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallitukseen vuodelle 2022.  Edustajisto valitsi Henttosen kokouksessaan edustajiston uudeksi puheenjohtajaksi kuluvan kauden loppuun, myönnettyään eron Emilia Haapalaiselle, joka on muuttanut pois paikkakunnalta.  Tätä ennen Henttonen on toiminut Demariopiskelijoiden edustajistoryhmän jäsenenä vaalien 2019 jälkeen ja edustajiston 1. varapuheenjohtajana vuonna 2021. Uudeksi 1. varapuheenjohtajaksi nousi Roosa-Maria … Lue lisää

Korkeakoulujen palloilusarjat käynnistyvät – ilmoita joukkueesi nyt!

Perinteisten palloilulajien korkeakoulusarjojen toteutusvastuu on siirtynyt Lapin yliopiston ylioppilaskunnalle. Tänä vuonna kilpailemaan päästään kahdessa lajissa: perinteisessä salibandyssä ja uutena tulokkaana futsalissa. Sarjoihin osallistumaan ovat oikeutettuja kaikki korkeakoulujen opiskelijat 100 euron joukkuekohtaisella osallistumismaksulla. Salibandysarjan pelit pelataan Jokiväylän liikuntahallilla maanantaisin ja tiistaisin klo 20-22. Futsalia puolestaan pelataan Keltakankaan liikuntahallissa lauauntaisin ja sunnuntaisin klo 16-18. Pelit on tarkoitus … Lue lisää

Vaalikuulutus 2021

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan ylintä päätösvaltaa käyttää ylioppilaskunnan edustajisto. Edustajisto valitaan ylioppilaskunnan jäsenten toimesta suhteellisilla vaaleilla. Nykyisen edustajiston toimikausi päättyy 30.11.2021 ja uusi edustajisto aloittaa kaksivuotiskautensa 1.12.2021. Edustajistoon kuuluu kaksikymmentä (20) jäsentä. Edustajiston vaali käydään sähköisesti. Varsinainen vaalipäivä on keskiviikkona 3. marraskuuta 2021 Ennakkoäänestys 28.–29.10. ja 1.–2.11. Äänestyspaikkana sekä varsinaisena äänestyspäivänä että ennakkoäänestyksessä toimii Vakka-vaalijärjestelmä, jonne … Lue lisää

Hallinnon opiskelijaedustajien haku käynnistyy!

Lapin yliopistoon tarvitaan suuri määrä opiskelijoiden edustajia erilaisiin hallinnon tehtäviin. Nyt haettavien opiskelijaedustajien toimikaudet yliopiston toimielimissä alkavat 1.1.2022. Vuonna 2022 hallinnon opiskelijaedustajaksi haetaan tällä lomakkeella. Hallinnon opiskelijaedustajien haku alkaa 15.9.2021 klo 14.00 ja päättyy 11.10.2021 klo 12.00. Myöhässä tulleita hakemuksia ei oteta huomioon! Tänä vuonna haussa ovat opiskelijaedustajat Lapin yliopiston hallitukseen, kollegioon ja tiedekuntaneuvostoihin sekä Arktisen … Lue lisää

Ehdota vuoden opiskelijatekoa

Lapin yliopiston ylioppilaskunta palkitsee tänäkin vuonna Vuoden opiskelijateon. Teko voi olla mikä tahansa yksityishenkilön tai suuremman ryhmän aikaansaannos, joka on jollakin tapaa vaikuttanut kanssaopiskelijoiden arkeen positiivisesti tai merkityksellisellä tavalla. Opiskelijateko palkitaan LYYn vuosijuhlassa 9. lokakuuta 2021. Nyt on sinun mahdollisuutesi ilmiantaa meille tämän tunnustuksen ansaitseva ehdokas! Muista, että pieninkin teko voi olla merkityksellinen, joten älä … Lue lisää

LYY peruu Varjoavajaiset sekä Fuksiaisten jatkot

Lapin yliopiston ylioppilaskunta on päättänyt olla järjestämättä Varjoavajaisia (3.9.) sekä Fuksiaisten jatkoja (8.9.). Syynä perumiseen on jatkunut kiihtymisvaihe Rovaniemellä. Tapahtumia ei järjestetä terveysturvallisista syistä, mutta asiaan on vaikuttanut myös ravintoloiden rajoitukset paikkakunnalla. Lisätietoja: Järjestö- ja viestintäasiantuntija, Esa-Pekka Tuppi, jarjestoasiantuntija@lyy.fi

Hakukuulutus: Keskusvaalilautakunta 2021–2023

Oletko sinä kiinnostunut järjestämään edustajistovaaleja? Tule keskusvaalilautakunnan jäseneksi! Vaalien toimittamista varten ylioppilaskunnan edustajisto valitsee äänivaltaisten jäsenten joukosta vaalikaudeksi keskusvaalilautakunnan, johon kuuluu kuusi (6) varsinaista jäsentä ja kuusi (6) varajäsentä. Keskusvaalilautakunnan kaksivuotinen toimikausi alkaa vaalivuonna 1. elokuuta ja päättyy seuraavana vaalivuonna 31. heinäkuuta. Keskusvaalilautakunta vastaa ylioppilaskunnan vaalien järjestämisestä. Se muun muassa päättää ennakkoäänestyksestä, laatii vaaliluettelon ja … Lue lisää

Mari Mäen muistolle

Kukkaseppele

Viime sunnuntaina 1. elokuuta Lapin yliopiston ylioppilaskunnan pitkäaikainen aktiivi Mari Mäki menehtyi syöpään sairastettuaan pitkään. Mäki toimi ylioppilaskunnan hallituksen jäsenenä vuonna 2008 ja puheenjohtajana 2009, sekä tuotti Lapin yliopiston ylioppilaskunnan ensimmäisen speksin vuonna 2012. Lisäksi Mäki oli aktiivinen opiskelijavaikuttaja myös Laky Oy:n, LYY-kiinteistöt Oy:n sekä Lapin Lyyli Oy:n hallituksissa. Mari Mäki valmistui Lapin yliopistosta yhteiskuntatieteiden … Lue lisää