Lapin yliopiston ylioppilaskunta seuraa tarkasti koronaviruksen (COVID-19) tilanteen kehittymistä sekä terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) että Lapin yliopiston ohjeistuksia.
Suosittelemme noudattamaan viranomaisten sekä yliopiston antamia ohjeita ja linjauksia. Voit lukea ajankohtaisen yliopiston ohjeistuksen Lapin yliopiston verkkosivuilta. Yliopisto on lähettänyt päivitetyn ohjeistuksen myös kaikkien opiskelijoiden sähköpostiin. Terveyden ja hyvinvointilaitoksen tiedotteisiin voit puolestaan tutustua tästä linkistä.
Ohjeet tiivistäen:
- Kotimaan matkustamisessa suositellaan käyttämään suurta henkilökohtaista harkintaa.
- Ulkomaille ei tule matkustaa kohonneen tartunta- ja terveysriskin johdosta. Ulkomailta palaavien tulee tehdä etätyötä ja -opiskelua 14 vuorokauden ajan.
- Ulkomailta tulevia vierailijoita ei toistaiseksi vastaanoteta Lapin yliopistoon
- Lapin yliopistossa ei tule järjestää yli 30 henkilön konferensseja, kursseja tai muita yleisötilaisuuksia.
- Virukselta voi suojautua samalla tavoin kuin muiltakin hengitystieinfektioiden aiheuttajilta. Ensisijaisesti kannattaa siis huolehtia hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta.
- Mikäli olet sairas tai oireilet, jää kotiin.
- YTHSään voit tarvittaessa olla yhteydessä HTA-puhelimen 046 710 1090 (ma–to klo 8–15 sekä pe 8–14) tai SelfChatin kautta (ma–pe klo 12–14).
Odotamme yliopiston linjausten tarkentamista lähipäivinä, varsinkin opetuksen ja opintojen etenemisen turvaamisen suhteen. Pidämme yhteyttä yliopiston hallintoon ja edellytämme että kaikessa toiminnassa asetetaan yliopiston opiskelijoiden ja henkilöstön terveys etusijalle.
Pidämme opiskelijoita ajan tasalla tilanteesta mahdollisimman kattavasti. Tarvittaessa voit ottaa yhteyttä ylioppilaskuntaan lähettämällä sähköpostia osoitteeseen lyy@lyy.fi. Henkilökunnan yhteystiedot löytyvät täältä.