
Suomen Harrastajateatteriliitto on valinnut Lapin ylioppilasteatterin Vuoden Harrastajateatteriksi 2020. Tunnustus jaetaan vuosittain teatterille, jonka taiteellinen kunnianhimo ja teatterin asema oman paikkakuntansa vaikuttajana yleisön tai muun yhteistyön kautta on merkittävä. Perusteluina valinnasta todetaan:
“Vuonna 1980 perustetun Lapin ylioppilasteatterin vuosi 2019 on ollut supertyöntäyteinen. Harrastajapohjalta toimivaksi teatteriksi se on ehtinyt aivan jäätävän paljon – ja kaikki tasokasta jälkeä. Erityisesti valitsijatyöryhmän sydäntä lämmitti se, että jäsenistöä ei makuuteta kotona sohvalla roolia odottamassa, vaan heitä osallistetaan ja koulutetaan läpi vuoden. Yhdessä kehittymisestä ja toimintaan jatkuvasti osallistumisesta syntyy hienoa yhteisöllisyyttä, joka näkyy ja kuuluu. Lapin ylioppilasteatteri panostaa myös esimerkillisesti sekä yhteistyöhön ja verkostoitumiseen. Teatteri ei pelkää tarttua haastaviin tuotantoihin ja se on selvinnyt haasteista hienosti. Teatterin tekeminen on monella osa-alueella merkityksellistä ja vaikuttavaa vahvistaen teatterin toimintaa kokonaisvaltaisesti ja kauaskantoisesti.”
“Aivan mahtavaa! Kiitämme suuresti valinnasta, tunnustus on tärkeä ele pohjoiselle harrastajateatterille. Lapin ylioppilasteatteri täyttää tänä vuonna 40 vuotta, ja on hienoa huomata, kuinka perinteikäs teatterimme elää ja uudistuu jatkuvasti jäsentensä näköiseksi. Suomen pohjoisimpana ylioppilasteatteriliikkeen edustajana Lapin ylioppilasteatteri on yksi alueen keskeisimmistä paikoista, jossa teatterin eri osa-alueita on mahdollista harrastaa sekä taitoja kehittää. Tätä haluamme jatkossakin vaalia”, toteaa Lapin ylioppilasteatterin puheenjohtaja Risto Ukkonen.
Suomen Harrastajateatteriliitto Vuoden Harrastajateatteri 2020 -tunnustusta tavoitteli yhteensä kaksikymmentä teatteria. Suomen Harrastajateatteriliiton myöntämä tunnustus jaetaan vuosittain hakemusten perusteella valitsijatyöryhmän päätöksellä. Teatterin toimintaa tarkastellaan erityisesti palkinnonjakovuotta edeltävän vuoden ajalta. Vuoden Harrastajateatterin valinnasta vastaa Suomen Harrastajateatteriliiton hallituksen jäsenistä koostuva työryhmä. Vuoden Harrastajateatteri saa 1000 euron stipendin.
Lisätiedot:
www.lapinylioppilasteatteri.net
Risto Ukkonen, Puheenjohtaja, 040 5861652
Dana Hautanen, Varapuheenjohtaja, 044 2645141
Kuva: Jussi Pohjavirta