Opintotuki muuttui. Ole hereillä!

04.09.2014

Elokuun alusta opintotukeen tuli jälleen muutoksia. Osa niistä koskee kaikkia opiskelijoita ja osa taas pelkästään uusia opiskelijoita. Moni muutos pakottaa opiskelijan suunnittelemaan opintojaan entistä tarkemmin ja päämäärätietoisemmin.

Kaikkia opiskelijoita koskevista muutoksista merkittävin on 20 opintopisteen minimivaatimus. Eli jos opiskelija haluaa saada yhdeltäkään kuukaudelta opintotukea, niin hänen tulee suorittaa vähintään 20 opintopistettä lukuvuoden aikana. Jos tämä vaatimus ei opiskelijan kohdalla toteudu, niin Kela tulee ottamaan yhteyttä edistymisen seurannan merkeissä syksyisin.

Uusia opiskelijoita eniten taas koskettaa opintotukikuukausimäärien vähentäminen kuudella kuukaudella. Kandin suorittamiseen opiskelijalla on siis jatkossa käytettävissään ainoastaan 32 tukikuukautta. Vasta kandidaatin tutkinnon suorittamisen jälkeen opiskelija saa käyttöönsä loput 18 tukikuukautta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että uuden opiskelijan on heti opintojen alkuvaiheessa valittava huolellisesti sivuaineensa ja myös suoritettava ne rivakassa tahdissa. Muuten opintotuki loppuu kesken.

Miksi jättää huomiselle jotain, jonka voi tehdä jo tänään?

Toki muutoksista seurasi myös hyviäkin asioita. Opintoraha nousee tästä lähtien vuosittain indeksin mukaisesti, lainaa saa nykyisin nostaa 400 euroa kuukaudessa ja uudet opiskelijat saavat kuukaudessa 33,43 € enemmän opintorahaa verrattuna vanhoihin opiskelijoihin.

Tarkemmat tiedot löytyvät Kelan sivuilta