LYY: Perustulo pohjaksi huomisen perusturvalle

24.10.2014

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan (LYY) edustajisto hyväksyi torstaina 16.10. pidetyssä kokouksessaan ylioppilaskunnan toimeentulopoliittisen linjapaperin. Linjapaperin valmistelu on kestänyt koko kuluneen vuoden. Valmistelusta on vastannut edustajiston asettama laajapohjainen työryhmä, jossa on ollut edustettuna kaikki edustajistoryhmät. Lisäksi myös opiskelijajärjestöillä ja kaikilla asiasta kiinnostuneilla yliopisto-opiskelijoilla on ollut mahdollisuus osallistua työryhmän toimintaan.


“Työryhmän vetäminen on ollut haastavaa, mutta samalla myös antoisaa puuhaa. Varmasti kaikki linjapaperin valmisteluun osallistuneet ovat oppineet paljon toimeentulojärjestelmän koukeroista. Erityisesti iloitsen, että ylioppilaskunnalla on nyt selkeä, yhteinen näkemys opiskelijoiden toimeentulon parantamiseksi“, toteaa työryhmän puheenjohtaja ja LYY:n hallituksen varapuheenjohtaja Laura Pönkänen.


Toimeentulojärjestelmää tulisi LYY:n mielestä kehittää entistä yksinkertaisempaan ja joustavampaan suuntaan. Nykyinen tilkkutäkkimäinen järjestelmä ei enää vastaa nykyajan vaatimuksia. Työurat ovat sirpaloituneet, mutta toimeentulojärjestelmä on jämähtänyt 1960-luvulle ja elinikäisiin työsuhteisiin. Pitkällä tähtäimellä LYY kannattaa koko tarveharkintaisesta toimeentulojärjestelmästä luopumista ja siirtymistä vastikkeettomaan perustuloon. Ylioppilaskunta kannattaa myös alueellisen perustulokokeilun järjestämistä, jolla perustulon vaikutuksia voitaisiin selvittää.


“Lappi olisi maakuntana hyvä vaihtoehto kokeilun järjestämiseen. Täällä on maan korkeimpia työttömyyslukuja, dynaamisia kaupunkialueita ja taantuvia syrjäseutuja. Perustulosta voisi tulla parhaimmillaan koko maakunnalle valtava vetovoimatekijä kun mm. pienyrittäjyys ei enää olisi yrittäjän toimeentulon kannalta niin riskialtista”, muistuttaa LYY:n hallituksen puheenjohtaja Janne Hälinen, ja heittää samalla pallon alueen päättäjille pohdittavaksi.


Lisätietoa:


Hallituksen puheenjohtaja Janne Hälinen, puheenjohtaja@lyy.fi, 045 137 9026

Hallituksen varapuheenjohtaja Laura Pönkänen, laura.ponkanen@lyy.fi, 041 539 6119

Edunvalvonta-asiantuntija Jaakko Mäki-Petäjä, edunvalvonta@lyy.fi, 045 138 4190