LYY palkitsi vuoden opettajan ja opiskelijan yliopiston vuosipäiväjuhlassa

01.03.2018

 

Lapin yliopiston ylioppilaskunta palkitsi vuosipäivän yhteydessä vuoden opettajan ja opiskelijan. Vuonna 2018 vuoden opettajaksi valittiin musiikin didaktiikan yliopistonlehtori Jukka Enbuska. Vuoden opiskelijaksi valittiin teollisen muotoilun opiskelija Veli Kouri.

Enbuskan valintaa perusteltiin seuraavasti: Enbuska on teknologiaa ja monipuolisia opetusmenetelmiä vahvasti opetuksessaan hyödyntävä opiskelijalähtöinen tekijä. Hän osaa myös reagoida opiskelijoiden palautteisiin ja vastavuoroisesti ohjaa opiskelijaa palautetta antamalla. Vuoden opettaja saa ylioppilaskunnalta myös kiitosta innostavana esimerkkinä toimimisesta.


- Tämä on urani suurin tunnustus, kiitos! , Enbuska totesi palkinnon saannin jälkeen.


Vuoden opiskelijan valinnan perusteiksi tuli seuraavaa: Kouri on innostava, aktiivinen, toiset huomioon ottava motivaattori sekä menestynyt myös opinnoissaan. Hänen positiivinen asenteensa motivoi toisia opiskelijoita kehittymään sekä innostaa myös opettajia työssään. Hänen kykynsä soveltaa oppimaansa on ihailtavan innovatiivista, ja olemuksellaan hän saa diplomaattisesti tuotua esiin parannusehdotuksia koko tiimin hyväksi.

 

-Perustelut tuntuivat hyvältä ja lämmittivät mieltä, Kouri kommentoi valintaa.

 

LYY onnittelee vuosipäivän yhteydessä palkittuja henkilöitä!

 

 

Lisätietoja: Anni-Sofia Sihvo, hallituksen puheenjohtaja, puheenjohtaja(at)lyy.fi