LYY: Janne Hälinen SYL:n hallitukseen 2015

30.09.2014

LYY: Janne Hälinen SYL:n hallitukseen kaudelle 2015

 

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on juhlakokouksessaan 29.9.2014 päättänyt esittää oikeustieteiden ylioppilas, tradenomi Janne Hälistä Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallitukseen vuodelle 2015.

 

Janne Hälinen on toiminut kuluneen vuoden ajan LYY:n hallituksen puheenjohtajana ja lisäksi muun muassa Akava Lapin aluejohtoryhmän opiskelijajäsenenä sekä Kansallisen sateenkaariryhmän – Kasary ry:n puheenjohtajana.

Hälisen ensisijaisena tavoitteena SYL:n hallituksessa on herättää keskustelua korkeakoulutuksen rakenteellisesta kehittämisestä. ”Tarvitaan rohkeaa ja ennakkoluulotonta keskustelua siitä, miten korkeakoulukentän rakenteita tulee Suomessa uudistaa, jotta koulutuksen ja sivistyksen arvostus säilyy sekä turvataan valmistuneiden laadullinen työllistyminen myös tulevaisuudessa”, Hälinen linjaa.

 

Hälisen mukaan SYL:n ensivuoden toimintaan vaikuttavat luonnollisesti eduskuntavaalit, mutta hän haluaa nostaa esiin erityisesti elämän vaalien jälkeen. ”Tulevan SYL:n hallituksen on oltava aktiivinen eduskuntavaalien aikana, mutta ennen kaikkea vaikuttaminen niiden jälkeen on tärkeää. Hallitusneuvotteluissa opiskelijoiden äänen on kuuluttava ja tavoitteet niiden suhteen on asetettava riittävän korkealle.” 

 

”Jannen ehdottomiin vahvuuksiin kuuluu monipuolinen tausta. Yliopisto- ja ammattikorkeakouluopintojen myötä korkeakoulukentän tuntemus on erinomainen ja osaamista edunvalvontapuolella on kertynyt hänen toimiessaan aktiivisesti useissa luottamustehtävissä. Janne määrittelee itsensä Lapissa opiskelevaksi savolaiseksi Helsingistä, ja mielestäni kattava näkemys Suomen aluekohtaisista eroista onkin rikkaus valtakunnallisessa edunvalvonnassa”, kuvailee LYY:n pääsihteeri Sanna Juutinen.

 

SYL:n vuoden 2015 hallitus valitaan liittokokouksessa Espoon Korpilammella 21.-22.11.2014.

 

Lisätietoja:

Sanna Juutinen, pääsihteeri, paasihteeri@lyy.fi, p.040 578 4207

Janne Hälinen, janne.halinen@lyy.f, 045 137 9026