LYY etsii graafikkoa

26.03.2015

Lapin yliopiston ylioppilaskunta (LYY) on 4100 yliopisto-opiskelijan vuonna 1979 perustettu opiskelijajärjestö, joka toimii jäsenistönsä etu- ja palveluorganisaationa. LYY:n toimintaan voi tutustua tarkemmin osoitteessa www.lyy.fi. Ylioppilaskunta julkaisee Lapin ylioppilaslehteä. Ylioppilaskunnan palvelukseen haetaan

 

Graafista suunnittelijaa

 

toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työsuhteessa noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Työ alkaa 15.4.2015 perehdytyksellä.

 

Lapin ylioppilaslehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lehden tarkoituksena on toimia tiedonvälittäjänä ja keskustelufoorumina opiskeluun ja opiskelijaelämään sekä ylioppilaskuntaan liittyvistä asioista.

 

Lapin ylioppilaslehden graafisen suunnittelijan työtehtäviin kuuluu lehden taittamisen lisäksi kuvitustyöt ja lehden kehittämistyöhön osallistuminen. Mukavan ja rennon työpaikan lisäksi ylioppilaslehden graafinen suunnittelija saa runsaasti hyvää kokemusta sanomalehden taittamisesta. Graafisella suunnittelijan tehtäviin kuuluu suunnitella ylioppilaskunnalle erilaisia julisteita, mainoksia ja esitteitä, joiden tekemisestä maksetaan erillinen korvaus.

 

Edellytämme hakijalta

- Opintoja ja näyttöjä graafisesta suunnittelun alueelta

 

Katsomme eduksi

-          Kokemusta taittamisesta

-          Yliopisto-opintoja

 

Tarjoamme

- Erinomaisen mahdollisuuden kehittyä graafisena suunnittelijana

- Nuorekkaan työympäristön

- Mukavan työyhteisön tueksesi

 

Taittajalle maksetaan palkkaa tuntiperusteisesti 9,98€/h ja lisäksi mahdolliset kokemus- ja koulutuslisät. Lehden taittamisesta maksetaan 48 tuntia / lehti ja sopimuksen mukaan muut tunnit.

 

Hakuaika ja hakeminen

 

Hakemukset graafisen suunnittelijan tehtävään mahdollisine liitteineen tulee toimittaa 9.4.2015 osoitteeseen paasihteeri(at)lyy.fi tai osoitteeseen LYY, Ahkiomaantie 23 B, 96300 ROVANIEMI klo 12:00 mennessä. Hakemuksen liitteeksi toivotaan työnäytteitä.

 

Haastatteluun valittavat henkilöt pyritään haastattelemaan 13.4.

 

Lisätietoja

 

Graafinen suunnittelija Greetta Heilala, greetta.heilala (at) lyy.fi                                              

Päätoimittaja Matias Partanen,  matias.partanen(at)lyy.fi, 045 110 9293

Pääsihteeri Sanna Juutinen, paasihteeri(at)lyy.fi, 040 578 4207