Kannanotto: Avoimella ja aktiivisella yhteistyöllä kohti vahvempaa lappilaista korkeakoulutusta

08.02.2016

 

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan kannanotto 8.2.2016

 

Avoimella ja aktiivisella yhteistyöllä kohti vahvempaa lappilaista korkeakoulutusta

 

Lapin Kansa uutisoi 4.2. Kemin ja Tornion kaupunginvaltuustojen yhteisestä ulostulosta, jossa valtuustoryhmät vaativat aikalisää Lappi 2 -hankkeeseen. Me opiskelijat kuitenkin toivomme koko Lapin puolesta, että hankkeelle annetaan vielä mahdollisuus edetä asetetun aikataulun mukaan.

 

Korkeakoulujen yhteistyöhankkeita kaavaillaan parhaillaan myös muun muassa Tampereella ja Lappeenrannassa. Miksi jäisimme odottelemaan, että joku muu suunnittelee tulevaisuuden korkeakoulutusta puolestamme, kun voimme olla itse luomassa mallia yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen entistä tiiviimmälle yhteistyölle? Pystymme vaikuttamaan tulevaisuuden korkeakoulupolitiikkaan parhaiten omalla, aktiivisella esimerkillämme. Kilpajuoksuun ei tule ryhtyä, mutta johtoasema on uskallettava ottaa, kun sitä tarjotaan.

 

On koko Lapin etu pyrkiä säilyttämään nykyisenlainen, kattava korkeakouluverkosto maakunnassamme. Lapin yliopiston ylioppilaskunta uskoo, että lappilainen korkeakoulutus pystyttäisiin turvaamaan jatkossa siten, että yksi vahva toimija järjestäisi sekä yliopisto- että ammattikorkeakoulutason koulutusta.

 

Meidän on tehtävä yhdessä voitavamme laaja-alaisen korkeakouluverkoston kehittämiseksi Lapissa. Tämä tarkoittaa kahden vahvan toimijan – yliopiston ja ammattikorkeakoulun – sekä kolmen kaupungin – Kemin, Tornion ja Rovaniemen – tiivistä ja tuloksellista yhteistyötä. Yhteistyön tiivistämishanke ei valitettavasti käynnistynyt parhaalla mahdollisella tavalla ja nyt olisi ryhdyttävä rakentamaan yhteistyön raameja avoimesti kaikkien osapuolten kesken. Yhteistyössä on painotettava ennen kaikkea opetuksen kehittämistä ja opiskelijoiden tarpeita sekä huomioitava kaikkien kolmen kaupungin vahvuudet ja erityispiirteet.

 

Kuten Kemin ja Tornion kaupunginvaltuustotkin totesivat vetoomuksessaan, voimakas pakko rakenteelliseen muutokseen pakottaa ajattelemaan, mihin korkeakoulutus on paikallisesti etenemässä. Lappi 2 –hanke on vastauksemme rakenteelliseen kehittämiseen ja korkeakouluverkoston tehostamiseen. Meidän on näytettävä opetus- ja kulttuuriministeriölle, että olemme aidosti kiinnostuneita tulevaisuuden korkeakoulutuksen kehittämisestä ja, että olemme valmiita tekemään töitä vahvan, itsenäisen korkeakoulutuksen säilyttämiseksi ja kehittämiseksi Lapissa.

 

Johanna Teijonmaa

Edustajiston puheenjohtaja

 

Elias Rauhala

Hallituksen puheenjohtaja

 

Lapin yliopiston ylioppilaskunta