Elias Rauhalan puhe yliopiston avajaisissa 5.9.2016

06.09.2016

 

Arvoisa rehtori,

arvoisat kutsuvieraat, hyvä yliopiston henkilökunta ja hyvät opiskelijakollegat, uusi lukuvuosi on alkanut.

Yliopiston käytävillä aistii intoa ja energisyyttä. Rovaniemelle saapunut uusi väki saa kampuksemme eloon; tarkoitan tietysti Pokemonien lisäksi opiskelijoita.

Kuluva vuosi on tuonut mukanaan erilaisia muutoksia ja haasteita niin yliopistokentälle, koulutukselle kuin opiskelijallekin. Osa haasteista, kuten koulutus- ja opintotukileikkaukset, ovat koetelleet meitä ikävästi. Osa haasteista on puolestaan avannut mahdollisuuksia kehittymiseen ja uudistamiseen, jotka ovat niin yksilön elämässä kuin koulutuksessakin välttämättömyys. Jotta tässä onnistutaan, vaaditaan innovatiivisuutta ja ennen kaikkea yhteistyötä.

Työelämä on jatkuvassa murroksessa. Tämä näkyy kasvuna myös korkeakoulutettujen työttömyystilastoissa. Vaikka yliopiston ensisijainen tehtävä ei ole työllistää opiskelijoita, voitaisiin siihen panostaa enemmän. Työllistyminen on yksi yliopiston vetovoimaisuuden tae, kilpailuvaltti, joka kasvattaa Lapin yliopiston kiinnostavuutta entisestään. Tämä pätee erityisesti kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden kohdalla.

Yliopiston strategiassa mainitaan tavoitteena työperustainen koulutus. Työelämän vaatimusten ja koulutuksen kohtaamista tuleekin entisestään parantaa. Usein opiskelija ei vielä opintoja aloittaessaan osaa muodostaa kuvaa siitä, mitä tekee tulevaisuudessa. Opiskelijoilla on taitoja, joita työnantajat eivät aina osaa tunnistaa. Näitä taitoja voitaisiin oppia tunnistamaan jo opintojen aikana.

Hyvä esimerkki innovatiivisuudesta on syksyllä 2014 oikeustieteiden tiedekuntaan perustettu työryhmä Paradigma. Opiskelijat saavat työkokemusta juridisista tehtävistä ja yliopistolla työskentelystä. Paradigma on yliopiston strategian mukainen osallistava ja innostava projekti, joka kannustaa opintojen sujuvuuteen ja tarjoaa työkokemusta opintojen ohelle. Ylioppilaskunta yhteistyössä ainejärjestöjen kanssa on pyrkinyt tuomaan tätä ajatusta esille myös muissa tiedekunnissa.

Lapin ylioppilaskunta vieraili Luulajassa viime keväänä. Luulajassa yritykset toteuttavat suunnitteluiltoja, joissa yliopisto-opiskelijat pääsevät näyttämään taitojaan ja tarttumaan konkreettisiin työelämän ongelmatilanteisiin. Tämä antaa mahdollisuuden matalan kynnyksen kohtaamiseen yritysten ja opiskelijoiden välillä. Yhteistyö yliopiston, kaupungin ja yritysten välillä onkin entistä tärkeämpää.

Hyvät juhlavieraat,

olisiko niin, että tulevina vuosina haasteenamme on opintojen ja työelämän tarpeiden entistä parempi kohtaaminen? Tietysti se, että polkee luennolle 30:ssä pakkasasteessa ripset yhteen liimautuneena, vaihteet jäässä, kolmeen villapuseroon pukeutuneena, on jo oman osaamisen tunnistamista ja melkeinpä cv:ssä mainitsemisen arvoinen seikka kerrospukeutumisen ammattilaistasosta.

 

Elias_Rauhala_yliopistonavajaiset_2016 (2).JPG

 

Toivotan kaikille hyvää alkavaa uutta lukuvuotta!

 

Elias Rauhala

Hallituksen puheenjohtaja

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallitus