Mielenterveysviikko // Mental Healt Week

20.11.2016 18:01 - 27.11.2016 23:59

 
FI-EN

Mielenterveysviikko nostaa esiin ajankohtaisia mielenterveyteen liittyviä teemoja, tuo esille epäkohtia, tekee parannusehdotuksia ja vaikuttaa asenteisiin. Vuoden 2016 mielenterveysviikon teema on: Oletko sinut? Viikon aikana Mielenterveyden keskusliitto ja sen 160 jäsenyhdistystä järjestävät eri puolilla Suomea tapahtumia ja tempauksia, esimerkiksi: seminaareja, mielenterveyskävelyjä, iltamia, konsertteja ja lausuntailtoja. Mielenterveysviikkoa on vietetty jo vuodesta 1974 aina marraskuun lopulla.

Lue lisää viikon kansallisesta toteuttamisesta Mielenterveyden keskusliiton nettisivuilta

Viikon ohjelma Lapin yliopiston kampuksella

Sunnuntai 20.11. 

Kynttilätapahtuma
Tapahtumassa sytytetään kynttilät itsemurhaan kuolleiden muistolle ja hiljennytään yhteisen surun ääreen. Tapahtumaa on vietetty samana marraskuisena sunnuntaina juuri ennen valtakunnallista Mielenterveysviikkoa jo 25 vuoden ajan.Omat kynttilät mukaan.
- Klo 18.00 lähtö yliopiston pääovilta ja kävely 4-hautausmaalle (Väylätie 50)
- Klo 18.20 Pappi Heini Kestin puheenvuoro

Maanantai 21.11.

Klo 14.00-15.00 Johdatus kasvatustieteisiin -bändi soittaa musiikkia kahvila Lovisassa

Keskiviikko 23.11. - Kaamos Kumoon -päivä

Valoa kaamoksen keskelle tuo Kaamos Kumoon -päivä, jolloin LYY järjestää yliopistokampuksella pikkuhassua ohjelmaa opiskelijoiden arjen piristykseksi! Kahvila Lovisassa voit nauttia kirkasvalolampun loisteesta koko päivän.

Klo 10.00-13.00 Hyvinvointiesittelijöitä yliopiston F-aulassa
Paikalla LUC Hyvinvointipalvelut, YTHS, Balanssi ja Hyvinvointiapteekki.

Klo 11.30-13.00 Akustista musiikkia ravintola Petronellassa

Klo 14.00-15.00 Bingo kahvila Lovisassa
Ruotsinlaivoiltakin tuttu bingo on osallistujille täysin ilmainen, mutta sitäkin hauskempi huvitus! Tule mukaan! Luvassa myös päätähuimaavia palkintoja!

Klo 14.00-14.30 Kaverikoirat tavattavissa ja rapsuteltavissa kahvila Lovisan ulkopuolella

Klo 19.00 --> Pub Quiz Bull Bar & Grillisssä (Pekankatu 9)
Illan hämärtyessä kaamosta karkoitetaan perinteisellä pubivisalla, johon osallistuminen on sekin ilmaista lystiä. 3-5 henkilön visajoukkueet ilmoittautuvat paikan päällä ja kolme parasta tiimiä voittaa mieltäylentäviä palkintoja. Pääpalkintona LYYn saunan ilmainen käyttökerta! Kurkkaa tapahtuma myös Facebookista.

//

MENTAL HEALTH WEEK 20.-27.11.2016

Mental health includes our emotional, psychological, and socialwell-being. Mental health week is promoting the importance of mental health. Mental health week has been organized in Finland every year in the end of November since 1974.

Week's programme at the campus area of Uni Lapland

Sunday 20.11.

Candle event
Candle event is a 25-year-old tradition which has been organized on the same Sunday every year in memory of those who have committed suicide. You have the opportunity to remember you love ones and light a candle.
- At 6 pm Guided cavalcade to the 4th graveyard of Rovaniemi from the Uni's main entrance
- At 6.20 pm Priest Heini Kesti's speech

Monday 21.11.

At 14.00-15.00 Band called Johdatus kasvatustieteisiin plays music at cafe Lovisa

Wednesday 23.11. - Beat The Polar Night

Beat the Polar night is a dayfull of well-being and nicehappenings in themiddle of thedarkest November.

At 10.00-13.00 Well-being presenters at the lobby of F-building

At 11.30-13.00 Acoustic music at the restaurant Petronella

At 14.00-15.00 Bingo at the café Lovisa
Is there any better way to get away from all the sorrow caused by the polar night than play the best game ever – bingo? It's free for you to join and play! Great prizes!

At 14.00-14.30 Meet friendly dogs outside of Café Lovisa

At 19.00 --> Pub Quiz at Bull Bar Grill (Pekankatu 9)
Collect a team of 3-5 people and join us for a glorious Pub Quiz! The Quiz is held in English and the top-3 teams are awarded with amazing prizes!