LYYn Nenäpäivä

06.11.2015 12:00 - 22:00

 

LYY osallistuu tänä vuonna valtakunnalliseen Nenäpäivä-kampanjaan ja järjestämällä oman Nenäpäivä-tapahtuman tämän viikon perjantaina 6. marraskuuta 2015. Tapahtumapaikkana on Lapin yliopiston F-siiven Agora. Nenäpäivän tarkoituksena on kerätä talkoovoimin varoja lahjoitettavaksi hyväntekeväisyyteen.

 

LYYn Nenäpäivänä mukana menossa ovat Lapin yliopiston ainejärjestöt, LYYn Design Puoti ja aimo määrä muita, hyvän asiaan eteen talkootyötä tekeviä vapaaehtoisia. Päivän ohjelmaan kuuluu mm. haalarimerkkien Merkkimarkkinoita ja musiikkiesityksiä.

 

10 prosenttia jokaisen haalarimerkin ja LYYn Design Puodin tuotteiden myynnistä menee hyväntekeväisyyteen ja myös päivän esiintyjät ovat mukana hyväntekeväisyyshengessä! Hyväntekeväisyystyötä tehdään myös pienessä kilpailuhengessä, sillä eniten yhteiseen pottiin lahjoittanut taho palkitaan pienimuotoisesti panoksestaan hyvän asian eteen.

 

LYYn Nenäpäivän ohjelma, paikkana F-siiven Agora

 

12:00 Tears of Joy – Tapio

12:00 LYYn Design Puoti myymässä tuotteitaan

14:00 Improteatteria, LST-improryhmä Lapin ylioppilasteatterilta

17:00 Merkkimarkkinat, mukana ainejärjestöt

19:00-22:00 Bändit esiintyvät:

  • ÄLÄRM!
  • Siipisulat
  • Tears of Joy

 

Päivän aikana on myös mahdollisuus kuvauttaa itsesi pelle-nenä naamassa, nauraa kippurassa improteatterin temmeltäessä ja tutustua LYYn Design Puodin tuotteisiin!

 

Tiedossa on siis hieno päivä hienon asian eteen – tätä ei kannata missata!

 

Nenäpäivänä kerätään talkoovoimin varoja pitkäkestoisiin kehitysyhteistyöhankkeisiin ja edistetään globaalia oikeudenmukaisuutta. Nenäpäivän valtakunnallisena visiona on Suomi, jossa jokainen edistää kehitysmaiden lasten ihmisarvoisen elämän toteutumista.

 

Lisätietoja: Facebook-tapahtuma https://www.facebook.com/events/541051019380546/ ja Nenäpäivästä http://www.nenapaiva.fi/